Tässä blogissa kirjailen ajatuksiani kokkikoulusta ja lisäilen kuvia, sekä reseptejä.
perjantai 25. syyskuuta 2015
MUREKEMASSAT
Murekemassoja voi tehdä niin lihasta, kalasta kuin kasviksista.
Tässä perusohje jauhelihamurekemassalle:
400 g Jauhelihaa
1 dl Korppujauhoja
2 dl Vettä
1 Sipuli
1 Kananmuna
Suolaa yms. mausteita
1.Turvota korppujauhoja vedessä.
2. Freesaa sipuli pannulla. Lisää jauheliha, sipuli, kananmuna sekä mausteet.
3.Sekoita hyvin.
4. Paista pieni määrä massaa, ja tarkista maku.
5. Muotoile massasta pihvejä ja paista ne pannulla. Lopuksi pihvit voidaan laittaa vähäksi aikaa uuniin.
tiistai 8. syyskuuta 2015
Erilaiset kastikkeet
Tänään oli vauhdikas päivä, sillä teimme parini kanssa kylmäkön sekä leipurin työt.
Alkusalaattina toimi raikas kurkku-hunajameloni-salaatti. Hiivataikinasta teimme juustosarvia ja jälkiruoaksi taiteilimme kääretortun. Hyviä tuli!
Jokainen pari myös teki alussa vaalean peruskastikkeen-, eli velutekastikkeen.
Tässä siihen ohje:
1 l Kasvislientä
70 g Voita
70 g Jauhoja
Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Kaikkia jauhoja ei välttämättä tarvitse käyttää. Älä anna voiseoksen ruskistua, kääntele voi ja jauho vain sekaisin. Lisää kasvisliemi vähitellen sekaan ja sekoita voimakkaasti jottei tule paakkuja. Kuumenna sekoittaen, jotta kastike sakenee. Anna kiehua hiljalleen n. 10 minuuttia.
Kasvisliemi sinällään antaa jo kastikkeelle makua, mutta halutessaan voi lisätä suolaa.
Kastikkeesta voi tehdä myös erilaisia variaatioita, esim. tillillä, sekä katkaravuilla.
Ruskea kastike :
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita
4 dl lihalientä
suolaa, yms. muita mausteita
Kuumenna ensiksi lihaliemi eri kattilassa. Sitten sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Ruskista seos sopivan tummaksi ja rupea lisäämään lihalientä samalla sekoittaen. Kaikkea lihalientä ei tarvitse välttämättä käyttää. Keitä n. 5-10 min. kunnes kastike sakenee. Lisää mausteet.

perjantai 4. syyskuuta 2015
Marjakiisseli
1/2-1 l marjoja
Käytä yhtä paljon esimerkiksi vadelmia ja punaherukoita, ja mausta marjat sokerilla. Sekoita kattilassa kylmään veteen perunajauhot ja kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee. Nosta kattila liedeltä, lisää sokerin maustamat marjat ja sekoita. Jos haluat, kuumenna vielä uudelleen, kunnes kiisselin pintaan pullahtaa muutama kupla. Kaada kiisseli tarjoiluastiaan ja sirottele pinnalle vähän sokeria. Tarjoa kylmänä.
Onnistuin kiisselin valmistuksessa, kun seurasin ohjeita tarkkaan ja hämmensin seosta, jottei siihen tullut paakkuja.
Vaikeaa oli saada seos tasaiseksi, eli paakuttomaksi. Onnistuin siinä kuitenkin.
1/2-1 l marjoja
1-2 dl sokeria
1 l vettä
3 rkl perunajauhoja
Valmistusohje:

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)